Yksin vanhempana ry:n historia alkaa vuodesta 1968, jolloin ryhmä äitejä Helsingin Ensikodissa päätti perustaa yhdistyksen. Yksinhuoltajat kohtasivat yhteiskunnassa paljon epäkohtia, joita pyrittiin oman yhdistyksen kautta aktiivisesti parantamaan. Yhdistyksen nimeksi tuli AU-yhdistys.
Perheiden asemaan haluttiin parannusta
Yhdistyksen alkuaikoina asenteet yksin lapsiaan kasvattavia kohtaan olivat holhoavia, eikä aviottomilla lapsilla ollut perimisoikeutta isäänsä. Perheet olivat selvästi epätasa-arvoisessa asemassa suhteessa kahden vanhemman perheisiin. Yksi yhdistyksen alkuaikojen tärkeimmistä tavoitteista oli yhtäläisten oikeuksien saaminen yksinhuoltajien lapsille.
1970-luvulla Pienperheyhdistys oli vahvasti mukana vaikuttamassa yksinhuoltajien yhteiskunnallisiin asioihin – osallistuttiin mielenosoituksiin ja marsseihin sekä käytiin keskustelua päättäjien kanssa. Pyrittiin sekä vanhempien että lasten oikeuksien parantamiseen, asenteiden hälventämiseen ja tasapuoliseen kohteluun yhteiskunnassa.
Yhdistys vakiinnutti asemansa yksinhuoltajien asioiden edistäjänä ja sitä kuultiin mm. vuonna 1976 säädetyn isyyslain valmistelussa. Pyrkimys asumisen tasa-arvoon sekä lastenhoidon joustavuuteen ovat olleet tärkeitä teemoja koko yhdistyksen olemassaolon ajan.
Toiminta ammattimaistui
Lapsille suunnattu toiminta väritti 1980-lukua. Yhdistyksen toiminta vilkastui ja monipuolistui. Jäsenten ideoita ja tapahtumia toteutettiin innokkaasti ja kehitettiin palveluja yksinhuoltajille. Ensimmäinen Tenavatupa ja Tapaamispaikka perustettiin Hakaniemeen toimiston yhteyteen.
Tenavatupa-lastenhoidolle oli tarvetta eri puolilla pääkaupunkiseutua ja toimintamuoto levisi myös Ensi kotien liiton kautta eri puolille Suomea.
AU-yhdistys ehdotti ensimmäisenä Suomessa tapaamispaikkatoiminnan aloittamista, vaikkakin toiminta ehdittiin aloittaa ensimmäisenä Porin ensi- ja turvakodissa. Vuoden 1984 uusi lastensuojelulain myötä au-lapsen isät saivat tapaamisoikeuden. Tapaamispaikassa vanhempien ja lasten oli mahdollista tavata puolueettomassa paikassa eron jälkeen. Toiminta siirtyi kuntien vastuulle vuonna 2015.
Yhdistys toimi pitkään vapaaehtoisvoimin. Vasta 1980-luvulla palkattiin ensimmäiset ammattilaiset. 1983 toiminnanjohtajaksi valittiin Eija Pieviläinen. Vuoden 1984 aikana yhdistyksen uudeksi nimeksi valittiin lukuisista ehdotuksista Pienperheyhdistys ry.
Mummilan ja Mieskaverit -vapaaehtoinen lapselle
Oli huomattu, että yhden vanhemman perheiden siteet isovanhempiin olivat heikot ja siksi haluttiin tuoda toimintaan mukaan eri sukupolvien yhteistyötä. Kummimummit ja -vaarit auttoivat Tenavatuvassa jo 1980-luvulla. Mummila-toiminta vakiintui vuonna 2003, jolloin se toimi alkuun Perhepaikka Merikehdossa Vuosaaressa.
1988 perustettiin Maunulan Maunutupaan poikakerho, jossa nähtiin lasten tarve miesten seuraa kohtaan. Kolmivuotinen yhteistyöprojekti Helsingin kaupungin kanssa antoi pohjan Mieskaveritoiminnalle vuonna 1992. Toiminta sai alussa paljon huomiota lehdissä. Vuodesta 2012 lähtien Mieskaveritoimintaa on ollut myös useassa muussa kaupungissa (Pikku kaveria ei jätetä -projekti).
Toiminta vakiintuu – uutta kehitetään projektein
1990-luvulla Pienperheyhdistyksen toiminta oli monipuolista ja monet toiminnot vakiintuivat. Toukolasta hankittiin yhdistykselle puutalo uudeksi toimipisteeksi. Vuonna 2009 valitaan Juha Turtiainen yhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi.
Vuosikymmenen aikana käynnistettiin useita merkittäviä projekteja: Poikaprojekti, Nuorten äitien tukiprojekti Jakomäen Punahilkassa, Seikkailukasvatusprojekti ja Erosta ehjin nahoin -projekti. 1990-luvulla Jakomäessä ja Vuosaaressa alkanut Alvari-perhetyö yhteistyössä lastensuojelun kanssa antoi tukea perheille myös 2000-luvulla.1989 perustettiin yhteisöasuintalo neljälle perheelle.
Vapaaehtoistoiminta yhdistyksessä oli monimuotoista ja sitä tehtiin mm. varainhankkijana, puhelinpäivystäjänä, tapaamisemäntänä, retkivastaavana tai lastenhoitorenkaassa.
Leiritoiminta yleistyi vähitellen – leirejä myös ulkomaille
Erilaiset retket ja leirit ovat kuuluneet yhdistyksen toimintaan ja antaneet perheille mahdollisuuden irrottautua arjesta sekä tavata samaa elämäntilannetta eläviä perheitä. Leirien määrä kasvoi 1990-luvulla. Osa leirien teemoista ja kohteista vaihtuu vuosittain, mutta osalla leireistä on pitkät perinteet. Perheleirejä on tehty ulkomaille säännöllisesti Viroon ja vaellusleirejä eri puolille Eurooppaa.
Kolmivuotinen Seikkailukasvatusprojekti Virolaisten yhteistyökumppaneiden kanssa antoi osallistujille positiivisia kokemuksia ja elämänhallintataitoja.
Perhepaikkoja ja yhteistyöprojekteja
2000-luvulla perustettiin teemoittain kokoontuvia lasten ja perheiden ryhmiä. Aikuisten ja lasten käyttöön perustettiin monta perhepaikkaa: Punahilkka ja Merikehto Vuosaareen sekä Muuttuset Mellunkylään.
Käynnissä oli paljon erilaisia projekteja. Isien ja lasten yhdessäoloa eron jälkeen tuettiin monin tavoin. Nuorten, yksinhuoltajien sekä maahanmuuttajien työllistymistä edistettiin. Alkoi Miina-projekti väkivaltaa kokeneille naisille. Vapaaehtoisia koulutettiin mukaan ja heitä tuettiin. Yhteistyötä eri tahojen kanssa laajennettiin myös maan rajojen ulkopuolelle: oli perheleiri Suomen ja Ruotsin yksinhuoltajaperheille, perhetyöprojekti Eesti Lastekaitse Liit kanssa sekä serkkutoimintaa Virossa.
Vaikuttamista ja tukea lapsen harrastamiseen
Toimintaa on kehitetty lapsen edun ja vanhemman jaksamisen lähtökohdista. Vakiintuneet toiminnot kuten perhekahvilat, vertaisryhmät, leirit, retket ja tapahtumat antoivat perheille yhteisiä kokemuksia ja uusia ihmissuhteita. Tukihenkilötoimintaa järjestettiin yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa 2019–2023.
2010-luvulla Lapsilisä-projekti otti osallistujien kanssa kantaa pienituloisten yhden vanhemman perheiden tilanteeseen, vahvisti perheen voimavaroja ja toi esiin perheiden taloudellista tilannetta ja lapsiperheköyhyyttä. Minullakin on kerrottavaa -hanke tarttui lapsena alkavaan eriarvoistumiseen, ja auttoi yhden vanhemman perheitä löytämään lapselle mielekkään ja jatkuvan harrastuksen.
2020-luku
Hämeentieltä muutettiin vuonna 2020 uusiin tiloihin Herttoniemenrantaan. Outi Hannula valittiin vuonna 2022 uudeksi toiminnanjohtajaksi. Vuoden 2026 alussa yhdistys sai uuden nimen Yksin vanhempana ry.